Lokakuu muistuttaa rintasyövän varhaisen toteamisen tärkeydestä
12.10.2026
Lokakuu on rintasyöpätietoisuuden kuukausi. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, ja Suomessa todetaan vuosittain noin 5 000 uutta tapausta. Teemakuukauden tavoitteena on lisätä tietoa rintasyövästä ja korostaa maksuttoman mammografiaseulonnan merkitystä sairauden mahdollisimman varhaisessa toteamisessa. Vaikka rintasyövän ennuste on hyvä ja suurin osa sairastuneista paranee pysyvästi, varhaisella toteamisella on suuri merkitys. Seulonnan avulla rintasyöpä voidaan löytää jo ennen oireiden ilmaantumista. Varhainen toteaminen voi vähentää myöhäisvaiheen hoitojen tarvetta, inhimillistä kärsimystä ja rintasyöpäkuolleisuutta. Siksi rintojen säännöllinen omatarkkailu ja maksuttomaan mammografiaseulontaan osallistuminen ovat tärkeä osa oman terveyden edistämistä.
Kaikki eivät kuitenkaan osallistu seulontaan
Vaikka suomalaiset osallistuvat rintasyöpäseulontoihin kansainvälisesti verrattuna aktiivisesti, osallistumisaktiivisuus on viime vuosina laskenut. Tällä hetkellä seulontaikäisistä noin 82 prosenttia osallistuu seulontaan. Osallistumisessa on myös merkittäviä eroja. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien osallistumisprosentti on noin 61, ja esimerkiksi somalia äidinkielenään puhuvien osalta osallistuminen on ollut vain noin 20 prosenttia. Eroja on myös koulutustason ja alueen mukaan: korkeammin koulutetut osallistuvat seulontoihin muita useammin.
Miksi seulontaan ei sitten osallistuta?
Syitä on monia. Taustalla voi olla esimerkiksi aiempi rintojen tutkiminen oman löydöksen johdosta, jo todettu rintasyöpä tai muu sairaus. Osallistumista voivat estää pelko mahdollisesta löydöksestä tai huoli mammografiatutkimukseen liittyvästä kivusta.
Kielimuuri, tiedon puute ja kulttuuriset erot voivat muodostaa erityisen kynnyksen muunkielisille naisille. Myös suomalainen ennaltaehkäisevän terveydenhuolto ja seulonnat voivat olla vierasta Suomeen muuttaneille. Tutkimukseen liittyvät käytännön kysymykset, kuten tutkimukseen riisuuntuminen, voivat myös herättää epävarmuutta.
Osallistumispäätöksen tueksi tarvitaan selkeää, ymmärrettävää ja oikea-aikaista tietoa. Tietoa mammografiasta ja seulonnan merkityksestä tulee tarjota tavalla, joka huomioi erilaiset taustat ja tarpeet. Varhan verkkosivuilla tietoa on tällä hetkellä saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Muunkielisten tiedonsaantia ja ohjausta on edelleen tärkeää kehittää, jotta mahdollisimman moni nainen voi tehdä tietoon perustuvan päätöksen seulontaan osallistumisesta.
Maksuttomalla mammografialla voi olla valtavan suuri merkitys. Se voi parhaimmillaan pelastaa hengen.
Kannustetaan yhdessä kaikkia naisia huolehtimaan omasta terveydestään, tutkimaan rintansa säännöllisesti ja osallistumaan kutsun saatuaan maksuttomaan mammografiaseulontaan!
Teija Tiusanen
Turun Kokoomusnaiset ry, varapuheenjohtaja
Anu Aaltonen
Varsinais-Suomen Kokoomusnaiset, puheenjohtaja
Julkaistu: Turun Sanomat 12.10.2026
